Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja.
HYVÄKSY

Tiedote 
  3.10.2016

Uudistettu K Code of Conduct ohjaa Keskon vastuullisuutta  

Keskon päivitetyt toimintaohjeet linjaavat yhteiset suuntaviivat jokaisen
keskolaisen ja yhteistyökumppanien työlle. K Code of Conduct -nimeä
kantava ohjeisto korvaa aikaisemmin käytössä olleen Keskon Vastuulliset toimintatapamme -ohjeistuksen.
 
Kesko haluaa olla yrityksenä vastuullisuuden edelläkävijä, ja myös sidosryhmät vaativat Keskolta vastuullisuutta. Vastuullisuuden vaatimus ulottuu kaikkialle, missä Kesko toimii.
 
Sekä koko Keskon henkilöstöltä että yhteistyökumppaneilta edellytetään uudistettuun
K Code of Conduct -ohjeistoon perehtymistä. 12 toimintaohjetta sisältävä K Code of
Conduct kertoo selkeiden esimerkkien avulla, mitä keskolaisilta ja yhteistyökumppaneilta odotetaan liittyen muun muassa ihmisoikeuksiin, ympäristön huomiointiin ja reiluun
kilpailuun.
 
”Vastuullinen liiketoiminta on keskeistä hyvän ja kestävän taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi. Kaiken toiminnan perustana on luottamus Keskon, K-kauppojen,
asiakkaiden ja yhteistyökumppaneidemme välillä”, pääjohtaja Mikko Helander kertoo
K Code of Conductin johdannossa.
 
Kesko on laatinut henkilöstölle pakollisen eLearning-koulutuksen, joka helpottaa
K Code of Conductin sisäistämisessä. Keskolaisille ja yhteistyökumppaneille on
verkosta ladattavissa kullekin kohderyhmälle yksilöidyt versiot ohjeistosta. Päivitetyn
ohjeiston myötä on lanseerattu uusi SpeakUp-ilmoituskanava, joka auttaa entistä
paremmin ilmoittamaan tilanteista, joissa yhteisiä toimintaperiaatteita rikotaan. 
 
 
 
 
 
TIETOA ONNISESTA:
Onninen tarjoaa kattavia materiaali- ja tietovirtapalveluja urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille sekä tavarantoimittajille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut suomalainen yhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan ja Baltian toiminnoissamme yhteensä 3 200 henkilöä. Pro forma -liikevaihtomme oli vuonna 2015 noin 1,5 miljardia euroa. Onninen Oy on osa Kesko-konsernia.
www.onninen.fi