Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja.
HYVÄKSY
 
   

 Tiedote
7.4.2010

     

Onninen ja Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö jakoivat Hyvä opinnäytetyö -stipendit 

Onninen ja Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö SKT ovat jakaneet kolme Hyvä opinnäytetyö –stipendiä.

Säätiö jakaa stipendejä hyvistä opinnäytetöistä edistääkseen sähköalan koulutus- ja tutkimustoimintaa. Joka toinen vuosi stipendit maksetaan Onninen Oy:n nimikkorahastosta.

Hyvä opinnäytetyö –stipendit saivat tänä vuonna Ina Lehto (1 500 euroa), Petri Valtonen (1 000 euroa) ja Kaarlo Markkanen (500 euroa). Lehto teki lopputyönsä TKK:lle, Valtonen Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle ja Markkanen Metropolia ammattikorkeakoululle.

- Opinnäytetöiden aiheissa arvostimme erityisesti ajankohtaisuutta, kertoo Inka-Liisa Ahokas SKT:sta. – Stipendin saaneiden lopputyöt sähköntuotannosta, projektinhallinnasta ja energiatehokkuudesta ovat kaikki tällaisia aiheita.

- Vaikka lopputyöstä on jo saanut arvosanan ja palautteen, ulkopuolisen tahon tunnustus tuntuu hienolta. Tuntuu, että tehty työ on onnistunut, sanoo Teknillisestä korkeakoulusta valmistunut Ina Lehto. Lehdon opinnäytetyö käsitteli pienten sähköntuotantolaitosten sähköverkkovaikutuksia ja markkinoita.

Opinnäytetyön aihepiiri voi koskea esimerkiksi sähkötyöturvallisuutta, sähköisen talotekniikan teknisiä ratkaisuja, sähkösuunnittelua, tarjouslaskentaa, työmaan projektinhoitoa, eri urakkamuotoja, urakka-asiakirjoja, materiaalihallintoa, kustannuslaskentaa tai mitä tahansa urakointiprosessin osaa.

LISÄTIETOJA:
Ari Virnes, Markkinointi- ja viestintäjohtaja
puh. 0204 85 4709, etunimi.sukunimi@onninen.com

TIETOA ONNISESTA:
Onninen tarjoaa kattavaa materiaalipalvelua urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut perheyhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän, Baltian ja Kazakstanin toiminnoissamme yhteensä 3000 henkilöä. Vuonna 2009 liikevaihtomme oli 1,34 miljardia euroa.
www.onninen.com