Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja.
HYVÄKSY
 
   

 Tiedote
10.2.2011

     

Toiminnanohjausjärjestelmään liittyvät ongelmat heikensivät Onnisen liikevaihtoa ja tulosta


Markkinat lähes kaikissa toimimaissa ja asiakas- sekä tuoteryhmissä kehittyivät suotuisasti vuonna 2010. Taantuman jälkeinen nousu oli voimakkainta Ruotsissa ja Puolassa. Baltian maissa markkina oli edelleen varsin heikko.

Uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto Baltiassa ja Suomessa vaikutti merkittävästi liikevaihtoon ja tulokseen. Ongelmat erityisesti laskutuksessa johtivat kauppojen menetyksiin. Tämän vuoksi markkinan kasvu ei näkynyt Onninen Suomen liikevaihdossa. Myös Norjassa liiketoimien muutokset johtivat huonoon kasvuun ja tulokseen.

Konsernin liikevaihto kasvoi 3,8 prosenttia. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto laski 0,9 %. Liikevaihdoksi muodostui 1 386,0 milj. euroa.

Ruotsi, Puola, Venäjä ja Baltian maat paransivat tulostaan. Suomen ja Norjan tuloksen painoarvo on kuitenkin konsernin tuloksessa huomattava ja näiden maiden merkittävät tappiot johtivat erittäin huonoon tulokseen. Tulos ennen liikearvopoistoja (EBITA) oli -25,8 milj. euroa.

- Koko Onnisen tulostiedote

LISÄTIETOJA:
Talousjohtaja Heikki Ala-Ilkka puh. 040 521 5005
Vt. toimitusjohtaja Maarit Toivanen-Koivisto puh. 0204 85 5508

Vuoden 2010 tilinpäätöstiedote on saatavissa englanninkielisenä osoitteesta www.onninen.com

TIETOA ONNISESTA:
Onninen tarjoaa kattavaa materiaalipalvelua urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut perheyhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän, Baltian ja Kazakstanin toiminnoissamme yhteensä 3000 henkilöä. Vuonna 2010 liikevaihtomme oli 1,4 miljardia euroa.

www.onninen.com