Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja.
HYVÄKSY
 
   

 Tiedote
19.1.2010

     

Onninen-konsernille on myönnetty ISO 14001 -sertifikaatti

 

Onniselle myönnettiin koko konsernin kattava ISO 14001 -sertifikaatti loppuvuodesta 2009. ISO 14001 -standardi ohjaa organisaatioita ympäristöasioiden jatkuvassa kehittämisessä. Standardia noudattamalla pyritään minimoimaan organisaation toiminnan negatiivisia ympäristövaikutuksia

Onninen Suomella, Ruotsilla ja Norjalla oli jo aiemmin ISO 14001 -sertifikaatit. Suurin ympäristöasioita koskeva muutos on ympäristöjärjestelmän yhtenäistäminen ja Puolan, Venäjän ja Baltian maiden liittäminen ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän piiriin. "Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa teknisen tukkukaupan yrityksillä on yleisesti ISO 14001 -sertifikaatit, mutta Puolassa, Venäjällä ja Baltian maissa se ei ole itsestäänselvyys", toteaa Onninen-konsernin laatupäällikkö Sinikka Lieho. "Nyt kaikki Onnisen maat toimivat yhteisen ympäristöjärjestelmän mukaisesti. Toisaalta konserninlaajuinen sertifikaatti tarkoittaa, että jos jonkin maan auditoinnissa havaitaan huomautettavaa, se vaikuttaa kaikkiin maihin", Lieho jatkaa.

ISO 14001 sertifioitu ympäristöjärjestelmä on osoitus vastuullisuudesta. Onnisella on myös kaikki toimintamaat ja kaikki toiminnot kattava ISO 9001 -laatusertifikaatti.


LISÄTIETOJA:
Sinikka Lieho, Konsernin laatupäällikkö, Onninen Oy,
puh. 040-868 1859

 
TIETOA ONNISESTA:
Onninen tarjoaa kattavaa materiaalipalvelua urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut perheyhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän,  Baltian ja Kazakstanin toiminnoissamme yhteensä 3000 henkilöä. Vuonna 2008 liikevaihtomme oli 1,75 miljardia euroa.
www.onninen.com