Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja.
HYVÄKSY

Tiedote 
   18.2.2015

Jouni Viinikkala Infra-yksikön Pohjois-Suomen aluemyyntijohtajaksi

Onninen Oy:n Infra-yksikön Pohjois-Suomen aluemyyntijohtajaksi on nimitetty
1.3.2015 alkaen DI Jouni Viinikkala. Hän on toiminut aiemmin muun muassa
Oulun Vesi ja Lämpö Oy:n toimitusjohtajana ja FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n rakennuttamisyksikön päällikkönä. Viinikkala raportoi johtaja Jukka Saarenpäälle.

Pohjois-Suomen aluemyyntijohtajan tehtävää hoitanut Pekka Oikarinen siirtyy
1.3.2015 vanhemmaksi asiantuntijaksi suurprojekteihin.

LISÄTIETOJA:
Johtaja Jukka Saarenpää, Infra-yksikkö, puh. 0400 940 842


TIETOA ONNISESTA:
Onninen tarjoaa kattavia materiaali- ja tietovirtapalveluja urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille sekä tavarantoimittajille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut suomalainen perheyhtiö. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän ja Baltian toiminnoissamme yhteensä 2 900 henkilöä. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli 1,5 miljardia euroa.
www.onninen.fi