Artikkelit
Tältä sivulta löydät sähköiseen kauppaan liittyviä artikkeleita. Klikkaa otsikoita ja tutustu juttuihin tarkemmin.
Asiakas tankkaa terminaalista
Lappeenrannan Verkonrakennus Oy on reilun vuoden aikana hakenut erilaisia keinoja toimintansa kehittämiseksi. Yksi niistä on Onnisen kanssa perustettu terminaalipalvelupiste, josta verkonasentajat voivat itse hakea työssään tarvitsemiaan tuotteita.
OnnShopin asiakkaana
Onninen päivitti suositun nettikauppansa ulkoasua ja toimintoja. Uudistuksen yhteydessä WebShopin nimi vaihtui OnnShopiksi.
Toimenpiteellä tähdätään sähköisen palvelun entistä monipuolisempaan ja käyttäjäystävällisempään hyödyntämiseen. Suunnittelussa ja toteutuksessa on tukeuduttu kokemuksiin, joita kaupankäyntitavasta on seitsemän vuoden aikana kertynyt. Asiakaskunnalta saatu palaute on ollut tässä suhteessa tärkeässä asemassa ja se tullaan huomioimaan jatkossakin, kun toimintoja kehitetään edelleen eteenpäin.Onninen asiakaslehti kysyi käyttäjien mielipiteitä uudistuneesta kauppapaikasta ja sen saamasta vastaanotosta.
Virtuaalivarasto parantaa asiakaspalvelua
Kun asiakas haluaa tuotteen, jota Onninen ei varastoi jatkuvasti on palvelu silti sujuvaa. Virtuaalivarasto kertoo myyjälle joustavasti tuotteen saatavuuden ja toimitusajan. Sähköinen palvelu säästää varastointikustannuksia ja nopeuttaa tiedonkulkua
Leppävedeltä maailmalle
Betamet Automation Oy tekee ruostumattomasta teräksestä hitsattuja putkisto- ja muita rakenteita sekä ohjauskoteloita ja -kaappeja. Noin 20 hengen komennuskunnat asentavat hydrauliikan ja pneumatiiikan pienputkistoja ympäri Eurooppaa lähinnä paperiteollisuuden kohteisiin. Tuotteet lähtevät Leppävedeltä eri puolille maailmaa, kaukaisimmat Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan saakka.
Danfoss sähköisti hankintansa
Danfoss LPM on valmistanut 1970-luvulta lähtien lämmönjakokeskuksia ja lämmönsiirtimiä Leppävirralla. Nykyisin merkittävä osuus tuotannon materiaaleista hankitaan sähköisen tilausjärjestelmän kautta.
Lämmönjakokeskuksia Leppävirralta
Oy GST Group Ltd valmistaa lämmönjakokeskuksia Leppävirralla. Liiketoiminta pyörii jo vilkkaana, vaikka tuotannon aloituksesta on vain toista vuotta aikaa.
Energiayhtiöt sähköistivät hankintojaan
Oulun Energia ja Helsingin Energia allekirjoittivat alkuvuodesta 2006 Onnisen kanssa palveluvarastosopimukset. Järjestelyt liittävät energiayhtiöiden ja tavarantoimittajan sähköiset hankintajärjestelmät toisiinsa.
Grundfos: Pumppaamoita Joutsasta
Pumppaamoihin asennettavia osia säilytetään palveluvarastossa, joka sijaitsee tehtaan omissa tiloissa. Työpisteiden välittömästä läheisyydestä materiaali saadaan vähällä vaivalla käyttöön.
Kahden käyttäjän palveluvarasto Oulussa
Oulun Vesi täydentää tarvikehankintojaan Oulun Katutuotannon palveluvarastosta. Kaupungin liikelaitokset välttyvät sisäiseltä laskutukselta käyttäessään varastoa omilla asiakasnumeroillaan.